Olen viimeaikoina ajatellut että elämä on kuin iso musta-aukko. Olen jo aikaisemminkin täällä valitellut ajankäytön ongelmia. Nyt ne tuntuvat kaatuvan päälle. Kaikki aika näyttää valuvan johonkin outoon ja tuntemattomaan mustaan aukkoon.

Olen pitkin syksyä tehnyt pikkuhiljaa perinteisiä joulukortteja ja tuikkukortteja. Kun aloin jo tuntea olevani valmiina niiden kanssa, väliin tuli isänpäiväaskartelua. En ollut ajatellut tekeväni isänpäiväkortteja, mutta kun niitä tilattiin minulta, niin pitihän niitä tehdä. Kun pari muutakin kamua huomasi tekemäni kortit, tuli tilauksia lisää. Nyt oli pakko laittaa stoppi isänpäiväkorttien tekemiselle; kun sain valmiiksi 20. kortin, alkoi tuntua että pää räjähtää, joten niiden on pakko riittää ainakin tämän vuoden hätään.

Olen raahannut askartelutarvikkeita olohuoneeseen koska television ääressä on mukava askarrella TV-sarjan tai elokuvan katselun lomassa. Nyt kun olen yrittänyt tehdä joulukkortteja, tuikkukortteja ja isänpäiväkortteja samaan aikaan, on olohuone kuin kaatopaikka kun kaikki tarvikkeet ovat levällään. Aloittaminen tuntuu simppeliltä: viet olohuoneeseen muutaman kartongin tai korttipohjan, pari pulloa kimalleliimaa, koristeita ja tarroja. Kohta olohuone on täynnä paperikkoja, parikymmentä pulloa kimalleliimaa, paperiliimaa, tusina eriväristä korttipohjapakettia, kuviopaperinjämiä, roskia... ja ties mitä.

Ja sitten kun askartelukausi on ohitse ja huokaiset helpotuksesta, kohta pitää alkaa tehdä jotain muuta askartelua... Tämä on loputon suo (tai musta-aukko).