Jade1.jpg?1475266218

Kantrimusiikki levitti sulosäveliään kuumuudesta hohtavaan autoon. Hentoääninen nainen hyräili musiikin tahdissa. Itseään meikkauspeilistä ihaileva 10-vuotias tyttö vihelteli musiikkia mukaillen. 5-vuotias pikkupoika naputteli pienillä sormillaan GameBoyta lähes puoleksi unessa, välittämättä ympärillä soivasta musiikista. 16-vuotias teinityttö käänsi MP3-soitintaan suuremmalle peittääkseen inhoamansa kantrirämpytyksen ja kuullakseen korviin soljuvia rokkisointuja paremmin.

Lammas. Lehmä. Lammas. Lehmä. Lehmä. Vuohi. Hevonen. Hevonen. Teinityttö huokaisi itsekseen. Ollaanko me tultu jonnekin ihme Hämärän rajamaille?

Auto kiisi yhä kauemmas ja syvemmälle jonnekin Keskilänttä ympäröivälle maaseudulle. Idylliset maisemat jatkuivat, jatkuivat ja jatkuivat.

Viimein autoa ajava, laulua yhäkin hyräilevä, nainen näki oikealla puolella sivutien ja tienviitan, joka osoitti heille uuden suunnan. Auto kääntyi, ja hiekka alkoi pölistä suuren maastoauton alla. Teinityttö katsoi taakseen, vain nähdäkseen sakean hiekkapilven peittävän näkyvyyden.

"Hyvästi sivistys, hyvästi kaunis elämä", teinityttö mutisi synkkänä. Autoa ajava nainen vilkaisi hymyillen taustapeiliin.

"Sanoitko jotakin, Jade-kulta?"

"En mitään, äiti", tyttö huokaisi vieläkin syvempään ja sulki hetkeksi silmänsä ympäröivästä, lohduttomasta maaseudusta. Hän aukaisi silmänsä uudelleen ja pettyi kun se yhä seurasi heitä. Vaikka hän kuinka rukoili ja toivoi, hän ei ollut sittenkään unessa. Että minä inhoan maaseutua!

Aivan kuin edessä äitinsä vierellä istuva nuorempi tyttö olisi kuullut hänen ajatuksensa, hän kääntyi taaksepäin isosiskonsa puoleen ja virnisti ivallisesti. Pikkusisko tiesi hänen tunteensa, ja nautti koko sydämensä kyllyydestä nähdessään tuskan hänen kasvoillaan.

Viimein maaseudulla alkoi näkyä jonkinlaisia sivistyksen merkkejä ja Jade alkoi kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön. Hän halusi löytää ympäristöstä edes jotain, joka antaisi hänelle silmäniloa seuraaville kuolemaan verrattavissa oleville kuukausille.

Kaukana tiestä näytti sijaitsevan jos jonkinlaisia maataloja ja pieniä mökintapaisia, hetken kuluttua tiheämmässä olevia omakotitaloja, ja viimein eteen tuli tiheään rakennettu kaupungin keskusta.

Kaupunki muka, tyttö tuhahti nähdessään vieri vieressä olevia matalia rakennuksia. Tämä ei ole kyllä kylää parempi. New York tai vaikka Chicago ovat kaupunkeja, tämä on hädin tuskin edes kylä.

Autoa ajava nainen ei näyttänyt yhtä tyytymättömältä senhetkiseen tilaansa. Hän hymyili leveästi tuntiessaan raikkaan kesätuulen kasvoillaan avatessaan ikkunan. Hän tunsi rentouden vihdoinkin ilmestyvän jo viikkoja tiukilla oleviin lihaksiinsa. Hän rakastui ensi hetkestä alkaen pieneen Rosewoodin kaupunkiin.

Auto huristi pienen keskustan läpi ja suuntasi poispäin siitä. Jade vilkaisi taakseen ja mietti uudelleen tilannettaan. Hän olisi ehkä mahdollisesti voinut pysähtyä kaupunkiin, ja ehkäpä tutustunutkin siihen pintapuolisesti. Ajatus näytti tulevan hänen mieleensä heti kun näki äitinsä ajavan pois keskustasta ja suuntaavan jälleen maaseutua kohti.

Hitto! Eikö tämä kidutus jo lopu?

Aivan kuin hänen äitinsä olisi kuullut hänen äänettömät pyyntönsä, käänsi hän auton muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta uudelle sivutielle. Auto rullasi eteenpäin hyristen ja sitten edestä ilmestyi näkyviin laaja talorakennelma.

"Tämän sen täytyy olla", äiti huomautti tyytyväisenä. "Kuinka upealta tämä seutu näyttääkään."

Kerrankin Jade oli jokseenkin samaa mieltä äitinsä kanssa - omaksi hämmästyksekseen.

Auto pysähtyi maatalon pihaan. Taloa ei oikeastaan voinut millään muotoa sanoa maataloksi. Se oli suuri, kartanomainen talo, jonka lähettyvillä sijaitsi kolme pienempää rakennusta: kaksi näistä oli ilmeisesti asumista varten, kolmas jonkinlainen talli tai varasto. Kartano oli rakennettu jykevästä kivestä ja ikkunoiden puitteet hohtivat kirkkaanvalkoisina. Seiniä peittivät suuret köynnöskasvit. Rakennuksia ympäröivät ensin kauniisti kukkivat omenapuut, sitten laajat ruohotasangot ja viljapellot. Kaukana horisontissa siinsivät vuorimaisemat.

Väsyneet matkailijat astuivat ulos autosta ja katselivat ympärilleen ällistyneinä. He eivät olleet ollenkaan odottaneet aivan sellaista. Perheen äiti oli ehkä eniten heistä ihmeissään. Perheen nuorinta, Timmy-poikaa, maisemien ihmeellisyys ei näyttänyt vaivaavan; hän seisoi äitinsä vierellä silmät ummessa ja unisena huojuen. Jaden nuorempi sisar, Carrie, näytti sen sijaan olevan aivan onnessaan. Hänen silmissään kiilsivät suunnitelmat tulevien päivien varalle. Jadekin oli sen verran hämmästynyt, että oli sammuttanut korviin tulvivan musiikin ja kiskonut kuulokkeet pois korviltaan.

 


 

Kesä Rosewoodin kaltaisessa pikkukaupungissa oli Jadelle lähes painajaisen kaltainen tilanne. Hän oli tottunut New Jerseyn tarjoamiin kaiken kattaviin mahdollisuuksiin. Hänellä ei ollut koskaan ollut kovinkaan monta hyvää ystävää. Siihen oli monta syytä. Hän ei ollut mitenkään seurallinen ihminen, ja toiseksi muut eivät näyttäneet oikein olevan kiinnostuneita hänen harrastuksistaan tai siitä että hän vaihtoi hiustensa väriä nopeammin kuin monet pojat sukkia ja meikkasi kasvonsa synkillä väreillä - saaden hänet näyttämään jokseenkin puolikuolleelta. Hän oli Zombiekuningatar tai Kuolleen näköinen narttu, kuten monet hänen koulutovereistaan kohteliaasti häntä kutsuivat.

Koska hänen vapaa-aikaansa ei todellakaan ollut kuulunut juhliminen tai kavereiden kanssa pyöriskely kiimaisia teinipoikia jahdatessa, oli hän kuluttanut aikaansa lukuisissa pelihalleissa tai kirjastoissa tutkimassa häntä kiinnostavia asioita. Hänen opettajansa olisivat kuolleet järkytyksestä saadessaan tietää hänen kiinnostuksestaan kirjastoja kohtaan. Hän ei ollut nimittäin koskaan ollut mikään erittäin hyvä opiskelija - olisiko voinut johtua siitä, että opettajat olivat uskomattomia ääliöitä vaiko siitä, että koulussa ei koskaan opetettu mitään sellaista mistä hän olisi ollut kiinnostunut.

Mutta oli tosi että hän suorastaan rakasti kirjastoja ja vanhoja kirjakauppoja. Monikaan ei taida uskoa mitä kaikkea mukavaa kirjastojen tai vanhojen kirjakauppojen kätköistä voi löytää, kunhan vain haluaa etsiä tarpeeksi syvältä pimeimmistä nurkista. Opettajien kiinnostus hänen intohimostaan kirjallisuuden keräämiseen olisi saattanut saada äkillisen päätöksen, jos he vain olisivat saaneet tietää millaista kirjallisuutta hän metsästi. Hän nimittäin oli kiinnostunut kaikesta mikä liittyi maailman pimeään puoleen tai mystiikkaan mitä se tarjosi. Hän oli kerännyt vanhemmiltaan - kuten muiltakin tuntemiltaan ihmisiltä - salaa kokoon melkoisen vaikuttavan kokoelman kirjoja noituudesta, taikuudesta, salaisista rituaaleista ja kaikista mahdollisista synkänpuoleisista asioista.

Nyt, tuossa Rosewoodin ihmeellisessä pikkukaupungissa, hän tunsi itsensä orvoksi ja epätoivoiseksi. Jo pelkästään se, että hän tiesi paikallisten tuijottavan häntä ällistyneinä tai järkyttyneinä - ihan miten päin tahansa - sai hänet tuntemaan äkillistä kaipuuta kotimaisemiin. Hän kaipasi sitä kaikkea tohinaa ympärillään, mistä ei ollut oikeastaan erityisemmin piitannut kotonaan. Autojen hyrinää kaduilla, äkillistä auton varashälyttimen kytkeytymistä päälle, neonvalojen loistetta öisessä kaupungissa… Rosewood oli kerta kaikkiaan liian hiljainen hänen makuunsa. Hän tunsi olonsa rauhattomaksi kun ei kuullut tai rekisteröinyt hänelle normaaleja öisiä ääniä ympäristöstä. Kaikki oli niin idyllistä ja periamerikkalaista, että hän uskoi millä hetkellä tahansa olevansa yksi Maissilapsista.

Ah! Kuinka hän kaipasikaan hotdogien tuoksua kaduilla tai popcornien rasvaista käryä elokuvateattereiden edessä. Tai ruuhkaisia ostoskeskuksia tai mitä tahansa… Rosewoodilla ei ollut ainoatakaan sellaista asiaa tarjottavana joita New Jerseyllä olisi runsain mitoin. Olisi erittäin ilmeistä että hän kärsisi ja kituisi pitkät kaksi kuukautta jossain Jumalan unohtamassa paikassa, vain istuen neljän seinän sisällä ja toivoen ruohon kasvavan.


MISS PIGGYN KOMMENTIT:

Edellä on kaksi katkelmaa tarinastani "Pine Apple Street". Ensimmäinen katkelma on tarinan esinäytöksestä ja toinen katkelma on ensimmäisestä luvusta.

"Pine Apple Street" ensimmäinen tarina, jonka kirjoitin aivan erilaisella tavalla. Kun aikaisemmissa tarinoissani oli jonkinlainen päämäärä, jossa minun piti kirjoittaa tarina pisteestä A pisteeseen B. "Pine Apple Street" sisältää lukuisia TV-sarjan jaksojen kaltaisia lyhyitä episodeja, johon kirjoitin tarinaa pisteestä A pisteeseen B ja uudestaan A:sta B:hen ja vielä uudelleen A:sta B:hen.

Näin jaksoin kirjoittaa yhden lyhyen episodin loppuun saakka kyllästymättä kirjoittamiseen. Kun sain taas uuden idean, pystyin jatkamaan tarinaa uudella episodilla. Jos en väärin muista, tässä tarinassa on kokonaisuudessan 13 tai 14 episodia. Word-asiakirjassa on noin 300 sivua mutta en ole varma kuinka pitkä tarina loppujen lopuksi on kun muutin tarinan jossain vaiheessa HTML-muotoon ja päivitin sitä aina aika ajoin.

"Pine Apple Street" kertoo pääasiassa Jadesta, joka äitinsä ja sisarustensa kanssa muuttaa Rosewood-nimiseen pikkukaupunkiin. Jade on kiinnostunut kaikenlaisesta okkultismista ja Rosewoodiin muuttaminen johdosta hänen elämäänsä tulee yhä enemmän ja enemmän mystisiä piirteitä, joita hän voi toisinaan hallita, toisinaan ei.

Jaden elämän keskipisteeksi tulee myös Darius-niminen mies, joka paljastuu demoniksi ja, jonka Jade vahingossa vapauttaa vankilasta, jossa hän on ollut vuosisatoja.

En muista tarkalleen vuosia milloin kirjoitin tarinaa, mutta muistaakseni v. 2001-2003.